Tämä kuva on upea esitys dystopisesta autiomaasta, jossa keskitytään karun, kivisen maaston ja elinvoimaisten, hohtavien kasvien väliseen kontrastiin, jotka pistelevät maisemaa. Kuva on asetettu auringonlaskun aikaan, taivas on tulessa oranssin ja punaisen sävyissä, heittäen lämpimän hohteen koko kohtaukseen. Kauempana raunioitunut kaupunkimaisema kohoaa autiomaasta, sen romahtaneet tornit ja huiput ovat todistus tuhosta, joka on hävittänyt tämän kerran kukoistaneen metropolin. Yhteisvaikutus on autiuden ja rappeutumisen tunne, mutta hohtavat kasvit lisäävät kuvaan toivon ja sitkeyden tunteen, viitaten siihen, että jopa pimeimpinä aikoina on aina mahdollisuus uudistumiseen ja syntymään uudelleen.
