Kun yön laskeutuu, vampyyrinmetsästäjä astuu itsevarmasti lumiselle metsäpolulle. Hänen pukeutumisensa on yksinkertainen ja yksivärinen, mustan ja valkoisen yhdistelmä, joka erottuu ylhäällä olevan kuun pehmeästä hohteesta. Hänen viittansa liehuu hieman hänen takanaan, antaen liikkeen vaikutelman, ikään kuin hänet olisi vangittu askeleen keskelle. Polku hänen jalkojensa alla narskuu tuoreen lumen painon alla, koskemattomana paitsi hänen yksinäisistä jalanjäljistään. Metsä hänen ympärillään on hiljainen ja paikallaan, lukuun ottamatta kevyessä tuulessa hellästi heiluvia narisevia oksia. Se on hetki, joka on jäädytetty aikaan, yksinäinen hahmo, joka on asetettu luonnon kauneuden ja vaaran vastapainoksi.
